Ihminen on kokonaisuus, ja voidaksemme hyvin, tulisi meidän pitää huolta fyysisen kehomme lisäksi myös psyykkisestä ja henkisestä hyvinvoinnistamme. Usein kuitenkin kannamme mukanamme mm. käsittelemättömiä asioita ja tunteita menneisyydestämme, ja nämä, joskus vaikeat ja kipeät, ”maton alle lakaistut” asiat vaikuttavat alitajunnastamme käsin jokapäiväisessä elämässämme, meidän sitä jopa usein itse tiedostamattamme. Nämä käsittelemättömät ”negatiiviset” tunteet varastoituvat meihin, ja voivat kehittyä jopa fyysisiksi sairauksiksi kehossamme.
Lisäksi olemme jatkuvasti alttiina ympärillämme kulloinkin vallitseville energioille, jotka vaikuttavat omiin energioihimme toisinaan epäsuotuisalla tavalla, jollemme ole niistä tietoisia ja ”suojaudu” niiltä.
Jokainen voi itse opetella pitämään huolta omista energioistaan, ja työstää niitä itse. Meille ei kuitenkaan ole koulunpenkillä opetettu kuinka energian kanssa työskennellään, ja miten omasta energiatasapainosta pidetään huolta, saatika miten parantaa ja puhdistautua menneisyyden tunnetason tukoksista, jos emme enää edes muista mistä ne ovat alunalkaen syntyneet. Ja kun emme itse näe tai ymmärrä omien ongelmiemme ja mahdollisen pahan olon syytä, tai vaikka teoriassa ymmärtäisimmekin, pääsee analyyttisella ajattelulla vain tiettyyn pisteeseen asti paranemisprosessissa.
Energiahoidolla on mahdollista mm. puhdistautua näistä tunnetukoksista, ja eheyttää omaa energiaansa, tai siinä voidaan keskittyä myös kehon fyysisiin ongelmiin.
Energiahoito on aina puhdistava kokemus. Toiset pitävät sitä ihanan rentouttavana, mutta siinä voidaan mennä myös todella syvälle traumojen käsittelyssä ja poistossa, ilman ongelmien teoreettista pohdintaa ja järkeilyä.
Energiahoito määräytyy aina asiakkaan omien tarpeiden, tilanteen ja toiveiden mukaan. Yleisimmin hoito alkaa kehon pääenergiakeskusten, eli chakrojen tasapainotuksella, jonka jälkeen paneudun syvemmin asiakkaan energioihin. Koska jokainen ihminen on uniikki yksilö, on mahdotonta ennalta sanoa, mitä ja miten kukin asiakas hoidon kokee. Itse tapaan aina ennen hoidon alkua sanoa asiakkailleni, että lähestulkoon mitä vain voi hoidossa tapahtua, ja tämä on pitänyt hyvin pitkälti paikkansa. Huikean ja todella positiivisen asiakaspalautteen ansiosta voin sanoa, että energiahoito voi todellakin olla elämää mullistava kokemus, ja jo yhdellä hoitokerralla voi olla hyvin suuria positiivisia vaikutuksia.
Asiakastapahtuma on aina täysin luottamuksellinen. Keskustelut, sekä itse energiahoito jäävät kaikki minun ja asiakkaan väliseksi. Asiakas saa toki jakaa itse kokemuksiaan hoidosta muille näin halutessaan, mutta minua hoitajana sitoo täysi vaitiolovelvollisuus.
Otan asiakkaita vastaan pääsääntöisesti kotonani Ylöjärvellä Pirkanmaalla sijaitsevassa hoitohuoneessa arkisin klo 8.00-16.00, mutta muutkin ajat ja esim. viikonloput ovat mahdollisia. Kotikäynnitkin onnistuvat.